Kun Suomi itsenäistyi 1917, kylvettiin Itsenäisyyden kuusi. Se istutettiin Kaivopuistoon Helsinkiin vuonna 1931.
Kun Suomi vuonna täytti 50 vuotta, istutettiin maassamme yli 30 000 Itsenäisyyden kuusen siemenistä kasvatettua jälkeläistä, Kotikuusta. Kampanjan takana oli SOK, joka kaupallisena organisaationa halusi olla tukemassa suomalaista yhteiskuntaa näkyvästi. Se myi kymmeniätuhansia kuusentaimia laattoineen itsenäisyyden kunniaksi, ja jotkut osuuskaupat lahjoittivat näitä kuusia oman alueensa kouluille. Kuusentaimen viereen laitetussa kuparilaatassa oli teksti: "Kotikuusi istutettu vuonna 1967, jolloin Suomi oli ollut 50 vuotta itsenäisenä valtakuntana".
Haluamme jatkaa tarinaa vuonna 2017 Tulevaisuuden kuusi - kampanjalla, jonka tavoitteena on, että koululaisten lisäksi mahdollisimman moni suomalainen istuttaa juhlapuun tai -metsikön laattoineen satavuotiaalle Suomelle. Aloitimme kampanjan Kotikuusien kartoituksella 24. lokakuuta 2014. Tietoja on tullut jo yli 200 paikkakunnalta, mikä osoittaa, että Kotikuusilla on vahva paikka suomalaisten sydämissä. Voit lähettää kertomuksia ja kuvia sähköpostilla kotikuusi@enoprogramme.org . Julkaisemme jutut täällä . Myös Facebook-sivulla Kotikuusi vuodelta 1967. Kotikuusista on tuotettu nettisarja Kotikuusta etsimässä, jossa tutustutaan maakuntiimme ja kuullaan tarinoita Kotikuusista. Taustaa aloitteen tekijästä Environment Online – ENO on kestävän kehityksen verkkokoulu, joka toimii tuhansilla kouluilla 150 maassa. Verkkokoulu käynnistyi 14 vuotta sitten ja sen näkyvimpänä toimintona on puiden istuttaminen. Puita on istutettu 157 maassa, kaikkiaan 18 miljoonaa ja tavoitteena 100 miljoonaa puuta v. 2017. Tämä lupaus nostettiin esille Rion kestävän kehityksen kokouksessa v. 2012, yli 700 sitoumuksen joukosta. Rion lupaus tehtiin myös sinivalkoisin ajatuksin, sillä pian Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään. ENO-verkkokoulun toimintaa koordinoi ENO-verkkokoulun tuki ry Havaintotilanne 27.11. 2017. Tietoja saatu 245 paikkakunnalta, viimeisimmät Taivassalo, Ylivieska ja Kälviä |