 Siinähän se seisoo, Kotikuusi. Piti tulla paikan päälle tarkistamaan. Tyvi on paksu ja ryhmyinen. Runko vankka ja tiheäoksainen. Latva liekkuu pitkästi yli kahdenkymmenen metrin korkeudella. On siinä linnuille laulupuuta. Muistan hyvin, kun se istutettiin. Pian sen unohdin. Voi olla, että syitä oli sekä kuusessa että pojassa: murkkuikäisinä molemmat jurovat aikansa, kuusi jopa useita vuosia, ennen kuin kasvu räjähtää käyntiin. Kotikuusi istutettiin keväällä 1967 Keski-Pohjanmaan kansanopiston pihanurmelle. Samoihin aikoihin istutettiin kymmeniä tuhansia Kotikuusia kaikkialle Suomeen. Siemenet saatiin 1917 kylvetystä itsenäisyyden kuusesta ja SOK junaili istutuskokoiset taimet tilaajille. Itsenäinen Suomi oli 50 vuotias, mutta pahasti traumatisoitunut invalidi. Sodan päättymisestä oli vasta rapiat parikymmentä vuotta. Kuusen istuttajista moni nojasi kävelykeppiin. Kaikki paikalla olleet aikuiset olivat tavalla tai toisella sotien veteraaneja. Opiston oppilaat, alle parikymppiset minihameiset tytöt ja nailonpaitaiset pojat hytisivät koleassa kevättuulessa, katselivat alta kulmain toisiaan ja pienen pientä kuusentainta. Taimen viereen laitetussa kuparilaatassa oli teksti: ”Kotikuusi istutettu vuonna 1967, jolloin Suomi oli ollut 50 vuotta itsenäisenä valtakuntana”. Nämä ovat muistikuviani. Ikävä kylläen ole löytänyt tilaisuudesta ainuttakaan valokuvaa. Ei se mikään riemujuhla ollut, senkin muistan. Itsenäisyys ja sen säilyttämisen muisto kävi edelleen niin kipeää, että hauskinta musiikkia oli Lippulaulu: ”Siniristilippumme, sulle käsin vannomme, sydämin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” Se laulettiin vakavina lakitta päin samalla kun lippua hitaasti hilattiin salkoon. Sodan varjo oli kuitenkin lyhenemässä: Yleisradio soitti maalaisille Martti Innasen Elsaa, sitä kohtalon lasta ja kaupunkilaisille Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandia. Seurantalolla hiihdettiin tangoa mutta Kulttuuritalolla Helsingissä soitti Jimi Hendrix Experience ensimmäisen ja ainoa kerran. Niilo Tarvajärvi järjesti liikkuvalle poliisille 58 uutta, valkoista partioautoa ja kylän harvoista mustavalkoisista televisiosta katsottiin, miten USA upposi Vietnamiin ja Israel valtasi kuuden päivän sodassa Länsirannan, Siinain ja Golanin. Kuusi jatkoi kasvuaan samalla kun maailmankuva muuttui yhä laajemmaksi ja mutkikkaammaksi. Tietenkin itsenäisyyden juhlavuoden muistopuun piti olla kuusi. Keski-Euroopassa se on lujuuden, uskollisuuden, toivon, voiman ja nuoruuden vertauskuva. Suomessa kuusi on jotain konkreettisempaa. Se suojaa sateelta ja katseilta. Sen kätköistä tarkka-ampuja Simo Häyhä lähetti kuoleman yli 200 puna-armeijan sotilaalle. Sen kuivista alaoksista saa mainiot sytykkeet nuotioon ja pihkasta salvaa kun sormi niissä hommissa palaa. Ja kun muinoin karjalta rehu keväällä loppui, hakattiin ikivihannasta kuusesta rehunjatketta. Sibelius sävelsi Kuusen, Op. 75 Nr. 5, ja Aleksis Kivi vei sinne laulun oravasta. Jos kuuseen kovasti kurkottaa, voi sieltä kapsahtaa katajaan, joka jättää ikävät jäljet hipiään. Toisinaan tulee toivottaneeksi lähimmäisensä kuuseen tai peräti hevonkuuseen, joka, tämä viimeinen, jää kyllä mysteeriksi. Ja lopulta, kun tulee tenkkapoo ja maailmaa murjoo, kotikuusen juurella asiat selviävät ja saavat taas oikeat mittasuhteet. Kotikuusia istutetaan taas. Nyt asialla on Environment Online, kestävän kehityksen verkkokoulu Eno, joka toimii tuhansilla kouluilla 150 maassa. Suomessa tavoite on, että itsenäisyyden juhlavuonna toukokuussa kaikki Suomen koululaiset istuttaisivat kuusentaimia. Siitä vaan ja muistakaa ottaa kuva. Lauri Tuomi-Nikula |
Kotikuusia 1967 > Keski-Pohjanmaa >